Vielä pohdintaa implanttikoosta

Vielä piti sellaista jakaa tuosta implantin koosta.  Lääkäri tosiaan näytti minulle kuvia tehdyistä toimenpiteistä.   Eräässä kuvassa mielestäni naisella oli kyllä kauniit rinnat, jotka olivat kuitenkin omaan silmääni suhteettoman kokoiset naiselle muuten.  Lääkäriä nauratti, koska kyseiseen toimenpiteeseen oli käytetty juurikin tuota minulle ensimmäisessa konsultaatiossa suositeltua kokoa 280 cc!  Tosin kyseessä oli myös ylhäältä todella pullea pisaraimplantti, joka sai aikaan "pitkulaisen" vaikutelman ja rinta näytti todella suurelta.

 Eli, toi oli hyvä esimerkki siitä, että ehkä sitä lääkäriä kannattaa kuunnella.  Lisäksi olen hyvin tyytyväinen siihen, etten ole käynyt useammassa konsultaatiossa.  Todennäköistä olisi ollut, että suosituksia olisi tullut yhtä monta erilaista, kuin lääkäreitäkin ja siinä vaiheessa päätöksen tekeminen olisi jo mahdotonta.  Aikaisemmassa postauksessani sanoin, että harkitsen vielä sitä isompaa implanttia, eli 360 cc.  Olen luopunut tästä.  Ajattelin, että 320 cc  osuu molempien lääkäreiden suosittelemaan kokoon ja on mulle todennäköisesti juuri passeli!

Toinen ja viimeinen konsultaatio ohi!

No niin!  Leikkauspäivä on sitten tiedossa!!

Torstaina olin siis siellä toisessa konsultaatiossa Hesassa ja tuntuu nyt että leijailen pilvissä...!  Noh, parempi aloittaa alusta.

Tapaaminen oli klo 19 mikä oli aivan mielettömän hyvää palvelua.  Mieheni oli tällä kertaa mukana.  Istuimme pöydän ääreen ja aloimme keskustella asiasta.  Lääkäri kysyi ensin, olenko harkinnut leikkausta kauan.  Kerroin, että vuosia! : ) Sen jälkeen hän tiedusteli, että miksi juuri nyt on sinulle oikea aika leikkaukseen.  Kerroin hänelle, että olen juuri päätynyt siihen, etten halua koskaan lapsia, joten nyt on oikea aika.  Hän kertoili aluksi yleisiä asioita leikkauksesta ja kyseli omia toiveita liittyen lopputulokseen.  Hän kysyi myös, olenko käynyt useammassa konsultaatiossa aikaisemmin.  Sen jälkeen tutustuttiin implantteihin... Ja niitähän riitti!

Lääkäri suoritti mittauksia ja otti pari valokuvaa nykyisistä rinnoistani.   Lääkäri näytti minulle koneelta kuvia operoiduista rinnoista, jotta saisi vähän käsitystä siitä, mitä haluan.  Lopulta pyysin kuitenkin lääkäriltä suositusta implantin koosta ja muodosta, koska itse en sellaista päätöstä usko pystyväni tekemään.  Hän suositteli minulle Natrellen tai Mentorin anatomista implanttia kokoa 320 cc (en muista oliks se moderate profile vai mikä, mutta yläosastaan vähän pulleampi versio kuin peruspisara).  Kerroin huolestani, että jos ne onkin sitten liian pienet... Lääkärin mielestä 360 cc menee vielä sisälle, mutta hän suositteli silti tuota pienempää.  Arveli että isompi saattaisi olla minunlaisellani vartalolla liian suuri.  Sovittiin kuitenkin, että lääkäri tekee sitten leikkauspöydällä sen lopullisen päätöksen, eli minulle käy  kumpi tahansa.  Toivon kuitenkin melko luonnollista mutta muhkeaa lopputulosta.  Minulla ei ole väliä kuppikoolla jne vaan haluan kauniit ja isot rinnat.  Tämän lääkärin mielipide ko. implanttien kapseloitumisriskistä oli, ettei niissä ole eroja. 

Sitten päätös joka vielä täytyy tehdä.. Minulle on "kainaloissa" pikkuisen ylimääräistä rasvaa, joka on minua aina häirinnyt.  Lääkärin mukaan tilanne todennäköisesti korjaantuu jonkin verran implanttien myötä, mutta rasvaimu on sille alueelle myös mahdollinen.  Lääkärin mukaan toimenpide on mahdollista tehdä samalla kun laitetaan rinnat tai sitten tietty lopputuloksen mukaan myöhemmin.  Haluaisin jotenkin hoitaa homman pois samalla kun on jo valmiiksi taju kankaalla.  Toisaalta taas jos tilanne korjaantuu edes jonkin verran implanteilla, niin voihan olla että se on tarpeetontakin.  Se ei ole iso toimenpide tehdä, mutta ei huvittais mennä piikitettäväksi puudutuksessa, kun sen nyt voisi hoitaa pois tiedottomana.  En edes muistanut kysyä mitä lisäkustannuksia tuosta sitten tulisi.  Täytyypi laittaa lääkärille viestiä. 

Leikkauspäiväksi sovittiin sitten konsultaation päätteeksi 4.1.2014!  Pyysin lisäksi, että lääkäri ilmoittaa ensimmäisenä minulle, jos ennen joulua tulee peruutusaikoja.. Jos vaikka sitten joulupukki taikois mulle tissit jo joululahjaksi!  Nyt on edessä pitkääkin pidempi odotus, ja kauas on pitkä matka!! : )

Kohta jo ajankohta sovittuna

Torstaina siis taasen Helsinkiin, ja sen jälkeen leikkaava lääkäri ja ajankohta tulee päätettyä.... Jännittävää, mutta nii-in ihqua ja tasan tarkkaan finally!!  En enää vaan millään malttais odottaa.

NÄLKÄ KASVAA SYÖDESSÄ...

Isompi parempi vs. vaatimattomuus kaunistaa... Hmmm.  Tänään olen paljon pohdiskellut rintojeni tulevaan kokoon liittyviä asioita.  Pituutta minulla on 167 cm ja paino vaihtelee 56,5 - 60 kilon välimaastossa.  Olen niin sanottu laiha läski.  Eli hoikka varsi ja lihastakin löytyy, mutta lihaksen lisäksi olen siunattu myös megalomaanisella rasvakerroksella, joka iän myötä ikäväkyllä ei ole yhtään vähentynyt vaan päinvastoin.  Erityisesti rasva pakkaantuu reisien yläosaan, lantioon ja nykyään myös navan ympäristöön.  Perse roikkuu polvissa. Lisäksi alleissa olisi parantamisen varaa, ovat siis vähän "tuulessa käyvät", vaikka käsivarret ovat myös ihan lihaksella vuoratut ja sinänsä voimakkaat.  Olen suhteellisen harteikas muuhun kroppaan nähden.  

Ekassa konsultaatiossa lääkäri siis suositteli kokoa 280 cc anatomisella implantilla.  Toinen vaihtoehto olisi ollut 320 cc samalla mallilla.  Mitä olen lukenut ihmisten kokemuksista, niin kaikkien neuvo tuntuu olevan, että ota niin iso kuin lääkäri suostuu laittamaan sisälle.  Ettei sitten tule ahneus ja pettymys leikkauksen jälkeen, että olis sittenkin pitänyt ottaa enemmän täytettä.  En halua missään tapauksessa uutta leikkausta siksi, että tuli laitettua liian vähän.  Toisaalta mikä tahansa on parannusta nykyiseen tilanteeseen.  Tunnen kuitenkin itseni.  Tiedän pettyväni jos muutos ei ole riittävän suuri.  Joten... jään odottamaan toista konsultaatiota, mitä lekuri siellä tuumailee.  Ja toki maanantain lääkärikin sen 320 suostuu laittamaan, (ja varmaan isommankin jos erikseen vaatimalla vaatii) oli kuitenkin sitä mieltä, että 280 sopisi varteeni paremmin.  

Nyt kuitenkin panee miettimään... Miksi minä maallikkona en sittenkään luota lääkärin mielipiteeseen siitä, että mikä näyttää juuri minunlaisellani vartalolla hyvältä ja mikä taas on liikaa.. ?!  Enkö juuri aiemmin kehunut luottavani lääkärin kykyyn arvioida mikä näyttää hyvältä ja mikä ei.  Aarggh!  Mahtaakohan muilla olla näitä mietteitä!  Kumma juttu, miten aikaisemmin sitä mietti kaikkia niitä riskejä ja haaveili vaan vähän muodokkaammasta povesta ja nyt kun se on todellisuutta, niin pelko kohdistuu lähinnä vain siihen, ettei vaan tule liian pienet...!  Hih. 

EKA KONSULTAATIO OHI

Noniin, eilen kävin siellä Hesan reissulla ja ensimmäisessä konsultaatiossa.  En enää eilen jaksanut päivittää, kun tulin vasta puoli kymmeneltä kotiin.  Mutta tässä tulee kokemuksia ja infoa:  Lääkäri oli ihana ja erittäin paljon luottamusta herättävä, myöskin huumorintajua löytyi.  Minulla oli kaksi tyttökaveria mukana matkassa ja lääkäriä se vähän tuntui naurattavan.  Sai koko lössi kuitenkin käydä vastaanottohuoneen puolelle ja kaikille löytyi mukavat istuimet tilavasta huoneesta.  Tapaaminen alkoi sillä, että lääkäri kyseli taustoja, lääkityksiä, sairauksia, onko rintasyöpää perheessä jne.  Keskustelimme yleisesti rintojen suurennuksesta, toimenpiteestä ja toimenpiteeseen liittyvistä riskeistä.  Lääkäri kyseli toiveitani ja minkälaiset rinnat haluaisin.  Kerroin haluavani reilusti kokoa, mutta kuitenkin maltillisesti siinä mielessä, että sopivat vielä omaan varteeni.  
Lääkäri näytti jotain kuvia koneelta tehdyistä toimenpiteistä ja esitteli implantteja, joita sai myös tunnustella.  Sen jälkeen hän otti mittoja mittanauhalla ja katsoi rintojani myös silmämääräisesti.  Heti hän huomasi, että toinen rintani on toista alempana.  Kehui kuitenkin, että minulla on kauniin muotoiset rinnat.  Punastuin! : )

Melko painavan tuntuinen mötikkähän tuo implantti oli.  Sitten sovittelin kahta eri kokoa rintsikoihin ja katselin peilistä, miltä näyttävät paidan alla.  Harmi vain, ettei minulla ollut sporttiliivejä mukana eikä myöskään t-paitaa.  Ison neuleen alta ei paljon saanut realistista käsitystä ja lisäksi minulla oli hieman topatut rintaliivit, jotka vääristivät myöskin lopputulosta.  Onneksi kaverini lainasi minulle omaa paitaansa ja sain vähän paremman käsityksen.  Minulla oli sovituksessa 280 cc sekä 320 cc pisaramallinen mentorin implantti.  Lääkäri päätyi suosittelemaan minulle juurikin saman firman ja mallin kokoa 280 cc.  Hän perusteli asiaa sillä, että isompi saattaisi aiheuttaa kudosten venymistä liiallisesti, eikä lopputulos olisi välttämättä esteettisesti enää sopusuhtainen vartalooni nähden.  Lääkäri laittaisi minulle implantin puoliksi rintalihaksen alle.  Kyselin vielä pyöreästä implantista.  Lääkäri selitti, että se on minulle myös mahdollinen, mutta pisaramallinen tuottaisi hänen mielestään pitkäaikaisimman lopputuloksen, koska pyöreä saattaa ikääntyvässä kudoksessa lähteä nopeammin "rupsahtamaan" kuin anatominen. Mentorin implanttia hän suositteli siksi, että sen kapseloitumisriski on kuulemma kaikkein pienin.  Hän kertoi myös Cereform-nimisestä implantista, joka vaikuttaa hyvältä.  Siitä saadut kokemukset ovat kuitenkin niin vähäisiä, että siksi ei sitä suositellut.

Lääkäri suositteli vielä käyntiä joko mammografiassa tai ultraäänessä.  Kerroin hänelle, että minulta löytyi viime ultrassa kystä, josta totesi ettei vaikuta mitenkään.  Mitään verikokeita hän ei suositellut, kuitenkin kysyin asiasta.   Lopuksi lääkäri tutki vielä mekaanisesti rintani.  Sain kysellä ja kaverini saivat kysellä mielin määrin kaikenlaista.  Keskustelimme vielä leikkausajankohdasta.  Kerroin, että minulla on toinen konsultaatio vielä ensi viikon torstaina, jonka jälkeen teen päätökseni.  Katsottiin jo alustavasti leikkausaikoja ja molemmat ehdottamani ajat sopivat hänelle, mikä tuntui mukavalta.  

Ai niin ja nukutuksesta lääkäri kertoi, että koska kävin n. viisi vuotta sitten sappileikkauksessa julkisella puolella, niin silloin on mahdollisesti käytetty ns. vanhanaikaisia anestesialääkkeitä, kun nykypäivänä huonovointisuuteen ja tokkuraisuuteen voidaan paremmin vaikuttaa.  Mikäli joutuisin klinikalla yöpymään, niin lisäkustannuksia siitä tulisi 520 euroa.  Lääkäri oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että pääsisin samana iltana kotiin, on kuulemma äärimmäisen harvinaista, että potilas ei pysty kotiutumaan leikkauksen jälkeen.  Hän kehotti kuitenkin kertomaan aikaisemmasta kokemuksestani vielä anestesialääkärille, joka osaisi sitten ottaa asian huomioon. 

Kaikenkaikkiaan konsultaatio oli hyvin miellyttävä kokemus ja sain vastauksen kaikkiin kysymyksiin, mitä minulla oli mielessäni.  Tälle kirurgille menisin kyllä kiljuen, CV:kin on senverran hyvänlainen.  Hän ei vaikuttanut kiireiseltä eikä myöskään yrittänyt myydä minulle leikkausta.  Hän korosti useaan otteeseen lääketieteellisiä pointteja, mitkä pitää leikkausta suunniteltaessa ottaa huomioon (esim. implantin koko) ja uskon hänen "taiteelliseen" silmäänsä myöskin implantin kokoa päätettäessä.  Kokemusta löytyy myöskin vuosiavuosiavuosia.  

Hah, viime yönä heräsin aamuyöstä siihen, että rintaani puristi kummallisesti.  Tajusin herätessäni nähneeni unta, että leikkaus oli ohi ja rintojani koski sen vuoksi!  Alkoi muuttua koko juttu aina vaan todellisemmaksi... : )  

KUITENKIN TOISEENKIN PAIKKAAN KONSULTAATIOON

Okei, tänään päätin kuitenkin, että parempi käydä useammassa paikassa konsultaatiossa.  Ilokseni sain peruutusajan jo maanantaiksi haluamalleni kirurgille.  Ihqua.  Vähän tulee kiirus, kun aika on kuudelta ja pitää täältä Turusta käsin lähteä liikenteeseen.  Mutta jos keli on ok niin ajelen ihan kevyesti parissa tunnissa.

Soitin myös erääseen toiseen paikkaan Helsingissä.  Haluamallani kirurgilla ei leikkausaikoja ollut saatavilla omiin aikatauluihini sopivasti, joten päätin etten edes mene konsultaatioon.  Mutta.  Kyselin siinä niitä ja näitä aikatauluista ym. asioista ja rouva puhelimessa kysyi yllättäin, että sopiiko minulle leikkauspäiväksi 26.11.  Silloin olisi nimittäin mahdollisuus osallistua plastiikkakirurgien work shop:iin, implantti olisi natrellen pyöreä ja hinta KOLME tonnia!!  Hinta siksi noin edullinen, että leikkaavan kirurgin työtä seuraamassa olisi muutamia kollegoja ( ja so what...).  Vähän kirpaisee, koska omalla maallikon silmälläni minun kroppaani saattaisi juurikin sopia tuo pyöreä implantti ja hinta on aivan naurettava.   No tämä ei kuitenkaan mitenkään minulle sovi aikataulullisesti, joten se siitä...Turha siis jäädä märehtimään, kun ei sovi niin ei sovi.   Mutta aika hauska juttu, enpä todellakaan ole tiennyt, että kirurgeilla on tuollaisia "tarjouksia".  Nimittäin itse ajattelen, että mitä sitten jos on porukkaa seuraamassa toimenpidettä, luulisi että jälki on silloin vaan entistä parempaa kun kirurgi pistää parastaan.  Opetustoimenpiteeseen en kuitenkaan suostuisi, mutta tuossa oli kyse vaan siitä, että kollegat ovat seuraamassa leikkausta vieressä.

Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain ajan tosi nopeasti ja maanantain jälkeen kirjoittelen mitä lekuri minulle suositteli.  Hyvää viikonloppua kaikille! : )

PELKOTILOJA

Öynöy.  Pakko taas avautua, kun muistin miten viimeksi kävi kun leikkauspöydälle piti asettua (sappikivet).  Minut oli esilääkitty, eli rauhoittavaa minuun oli pumpattu hoitajan hyväksi katsoma määrä.  Katselin telkkua odotussalissa ihan rauhallisena ja odottelin leikkaussaliin pääsyä.  Hoitaja tuli minut noutamaan ja kävelimme leikkaussaliin, missä hoitaja kehotti käymään leikkauspöydälle.  Ja voi luoja sitä reaktiota, joka tuli aivan puskista!!  Menin täysin pois tolaltani, kun siihen kävin makuulle.  Aloin itkeä aivan hysteerisesti ja muistan että tilanne oli aivan kauhea, tärisin ja parkusin.  Kauheammaksi tilanteen teki vielä hoitaja, joka totesi kylmästi että rauhoitu hyvä ihminen, mitäs siinä parut! Minua pelotti aivan mielettömästi.  Anestesialääkäri sen sijaan huusi hoitajalle, että miksi ette lääkinnneet potilasta asianmukaisesti, eli norsun annos olis pitänyt antaa tajuttomuuslääkettä.  Siihen onneksi tuli nopeasti rauhoitteleva lääkäri ja hoitaja, joiden myötä sain itseni kerättyä taasen.  Tästä on siis muutama vuosi aikaa eikä aikaisempia kokemuksia silloin leikkauksista ollut.

Nyt kuitenkin mietin, että mitenkähän tällä kertaa käy.  Jännittää ihan kauheasti.  Siinä on vaan jotain niin rivoa, että sinä itse käyt siihen petille.  Toisaalta onneksi aika kultaa muistot ja elämänkokemus vahvistaa.  Eli uskoisin, että selviydyn tällä kertaa paremmin tilanteesta.  Ja tämä leikkaus on sellainen, jonka itse haluan ja tiedän odottaa ihanaa lopputulosta.  Vähän niinkuin synnytyskipu.... sen kestää kun tietää että lopputuloksena on ihana vauva! No joo, nää on sellaisia asioita, joista on pakko puhua sitten konsultaatiossa ihan avoimesti.  Toivotaan vaan, että lääkärillä on aika.  Vähän vaan arvelluttaa, että onko sillä oikeesti aikaa, vaikka kaikki ovat vakuuttaneet että kyseessä on kirurgi joka oikeesti panostaa konsultaatioaikoihinsa ja on oikeesti kiinnostunut potilaistaan ja että tulee halutunlainen lopputulos.  Puolitoistatuntia on varauskirjaan ainakin merkitty, eli tuntuu hyvinkin riittävältä ajalta. Se nähdään ja kuullaan sitten marraskuun loppupuolella!  : )

JÄÄHYVÄISIÄ

Kaikissa asioissa tuntuu aina olevan kääntöpuolensa.  Minä saan uudet ihanat rinnat, mutta joudun vastineeksi myös luopumaan tietyistä asioista.  
Rakastan vaatteita.  Todella.  Kaappini on niitä täynnä enkä koskaan saa tarpeekseni.  Lähinnä tykkään käyttää mekkoja.  Minulla on ainakin sata erilaista toinen toistaan kauniimpaa mekkoa.  JOISTA JOUDUN LUOPUMAAN leikkauksen jälkeen!  Of course, koska ne eivät yksinkertaisesti silloin enää mahdu päälle.  Nyyh.  Teen surutyötä jo nyt ja suunnittelen mitä erilaisempia kissanristiäisiä joulunalusajalle, joissa voin ihania vaatteitani käyttää.   Onneksi on pikkujouluaika.  Kengän koko sentään onneksi pysyy muuttumattomana. Ellei sitten valtavat rintani saa aikaan sen, että jalkanikin alkavat rintojen painosta levitä! : ) Toisaalta muuttunut kokoni antaa loistavan tilaisuuden shoppailla ja hyvällä syyllä uusia vaatevarastoni.  Eli jokaisella pilvellä on aina hopeareunus.. ! 
Toinen juttu.  Eilen olin taas rehkimässä juoksun parissa.  Mietin siinä lönkötellessäni, että juoksumatto on tässä maailmassa ainut paikka, missä en ole koskaan haaveillut isommista tisseistä.  On se vaan ollut aika kivaa kun ei ole tarvinnut miettiä, tuliko ne tarpeeksi tukevat liivit jo pesusta.  Toisaalta nykyään tehdään ilmeisesti tosi hyviä rintsikoita urheiluun isopovisillekin naisille, joten luulen selviäväni tästäkin ikävyydestä voittajana. 
No vakavasti ottaen, onhan tuo leikkaus ja oman kehonsa muokkaaminen lisäämällä siihen jotain ylimääräistä tosi iso asia.  Vaikka en ole koskaan rinnoistani nauttinutkaan, niin ne ovat kuitenkin osa minua ja osa sitä, minkälainen minä oikeasti olen.  Joten luulisin, että omat luomurintanikin vaativat jonkinlaisen surutyön osakseen.  Luovun aikaisemmasta minästäni siltä osin ja siirryn uudenlaiseksi.  Minun täytyy jatkossa omaksua ihan uudenlainen minä- ja ruumiinkuva isopovisena naisena.  Joo, ne on vaan rinnat, mutta minulle tämä merkitsee nii-in paljon enemmän. 
Täytyy nyt katsoa, miten päivittelen tätä blogia ennen tuota konsultaatioaikaa.  Jos mieleen tulee jotain jutskia, niin toki ne tänne tietenkin heti tulen tilittämään.  Pari viikkoa enää, sitten koittaa 21.päivä!!

LUOMUKUVAT VERKKOON JA VÄHÄN NEUROOSEJA

Noniin, kuten eilen sanoin, niin otin tosiaan kuvia luomurinnoista jatkon vertailuja varten. 

Ylemmässä kuvassa näkyy selvästi toi eriparisuus.  Mutta siitä ei tänään enempää.

Tänään olen pohtinut sitä, että olenko kertonut leikkauksesta liian monelle.  Tulevasta leikkauksesta tietää tällä hetkellä viisi ihmistä (neljä parasta ystävääni sekä mies).  Toisaalta mietin, pitäisikö kertoa perheelle (siis vanhemmilleni jne).  On täysin päivänselvä asia, että äitini pitäisi minua seinähulluna eikä todennäköisesti puhuisi kanssani enää ikinä (kärjistys).  Isäni sen sijaan katselisi kattoon ja keskittyisi intensiivisesti tv:n katseluun.  Sitten ovat sisarukseni ja myös molemmat isovanhempani ovat elossa. Olemme melko tiivis perhe, joten ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö he jossain vaiheessa tulevaisuudessa tule joka tapauksessa huomaamaan, että rintavarustukseni on merkittävästi kasvanut.  Vaikka olemme tiivis perhe, niin asioista ei kuitenkaan todellakaan puhuta niiden oikeilla nimillä.  Siksi onkin ihan älyttömän kutkuttavaa, että kenellä on ensimmäisenä pokkaa kysyä asiasta.  Ja mieheni puolen suku on samanlainen, asiat on parempi jättää sanomatta.
Toisaalta en kyllä ihan saa kiinni, miksi tällaista edes mietin.  Eihän se asia kenellekään kuulu, kenelle en asiasta halua kertoa.  En halua joutua puolustelemaan valintaani kenellekään.  Ja tässä viittaan erityisesti äitiini.  Hih, tässä kohtaa pakko huomauttaa, että äitini tulee usein tällaisissa yhteyksissä esille..  Sitten kun homma olisi hoidettu, niin sitten sopii paheksua asiaa vaikka maailman tappiin.
Mitä tulee ystäviini, niin ystävyyteen kuuluu asioiden jakaminen ja tämä päätös on niin iso, että kyllähän siitä oli pakko kertoa.  Sitäpaitsi olen jauhanut asiasta niin monta vuotta, että päätökseni ei heille tullut yllätyksenä.  Ja ystäviltä saa kuitenkin varauksetonta tukea, mitä tarvitaan rutkasti.  Ja miehelle nyt oli vähän pakko kertoa, kun aikoo tuhlata yhdellä istumalla melkein kuusi tonttua käteistä..! Sitä paitsi vähän saattaisi aiheuttaa kyselyitä, miksi hävisin Helsinkiin päiväksi ja tulen takaisin kuin juna olisi ajanut yli tissit tuhat kertaa isompana kuin aikaisemmin.. : ) 

Lisäksi mielessä on ollut nukutukseen liittyvät seikat.  Minulta on muutama vuosi sitten leikattu sappikivet, enkä todellakaan herännyt nukutuksesta ihan kivuttomasti.  Yrjöilin joka paikkaan melko kauan, enkä ollut muutenkaan ihan kartalla.  Itse en ko. tapauksesta muista yhtään mitään, mutta hoitajat vaan kertoivat jälkikäteen.  Lisäksi olin iltaan tai oikeastaan seuraavaan aamuun saakka täysin kipupumpun varassa ja hoitajan armoilla, koska en omilla tolpillani pysynyt.  Rintaleikkaukseni toteutetaan päiväkirurgisesti, eli tarkoitus olisi kotiutua samana iltana.  Jos vaan miettii tuota edellistä tapausta, niin eipä ole todennäköistä, että lähden laulellen kotiin nopeasti nautiskelemaan uusista rinnoistani.   Myös sappileikkauksen jälkeen piti päästä kotiin samana päivänä, mutta kaksi yötä jouduin sairaalan petissä makaamaan.
Eihän rintalääkäri toki minua sieltä kotiin päästä, jos olen ihan kuutamolla, mutta pelottaa vaan siitä seuraavat lisäkustannukset.  Olisiko jollakin jotain tietoa, voiko pahoinvointiin jotenkin vaikuttaa ennalta..?

Noniin, tällaista tänään, seuraavaan kertaan siis! : )

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ

ODOTTAVAN AIKA ON PITKÄ

Jeps, olen melko impulsiivinen tyyppi.  Päätöksen leikkauksesta tein noin viikko sitten, ja ensimmäinen konsultaatioaika on 21.11.2013 (aikaisemmin ei saanut).   Toivon saavani leikkausajan vielä ennen joulua tai sitten heti vuoden vaihteen jälkeen, käytännön syistä johtuen siis, kun on lomaa. Joku vois sanoa että kannattaako rynnätä noin lyhyellä mietintäajalla, mutta itse olen sitä mieltä, että tätä asiaa on nyt pohdittu ihan riittävästi vuosien mittaan. Nyt on aika toimia ja toteuttaa tämä haave.   Nuorempana en juurikaan jaksanut pohtia leikkaukseen liittyviä riskejä, näin ainoana ongelmana rahan, jota minulla ei siis ollut.  Suunnittelin meneväni Viroon ja teettäväni leikkauksen halvimmassa mahdollisessa paikassa.  Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin.  Viron leikkauksissa ei varmastikaan ole mitään vikaa, tunnetut kirurgit ovat varmasti asiansa osaavia.  Vaikka naapurimaan huokea hintataso houkutteleekin, itse en uskalla lähteä sinne asti jos jokin menee kuitenkin pieleen.  Kaikki on silloin vaan sitten nii-in paljon vaikeampaa.  Lisäksi haluan ehdottomasti, että leikkaava kirurgi tekee sovituksen ja on konsultaatiossa paikalla heti alusta lähtien.  

Päädyin helsinkiläiseen yksityisklinikkaan.   Täytyy myöntää, että tässä kohtaa hinta vaikutti asiaan eniten.  Toisaalta kyseinen mesta on saanut pelkästään kehuja ja leikkaavasta kirurgista olen keskustellut henkilön kanssa, jonka on leikannut aikaisemmin.   Riskejä on pakko ollut miettiä väkisinkin.  Mitä jos nukutuksesta ei koskaan herää, jos lopputulos on perseestä, jos rinnat tulehtuu, jos ne kapseloituu, jos tunto ei palaudu rintoihin koskaan, jos seksuaalinen nautinto kärsii edes vähän, jos ne ei tunnu omilta, jos ne tuntuu muovisilta, jne, jne, jne, jne....  Järkevänä ihmisenä käsitän, että kaikki yllä mainitut ovat mahdollisia.  Mutta järkevänä ihmisenä olen käsittääkseni myös osannut punnita haittojen ja hyötyjen suhdetta.   Ja olen päätynyt siihen, että mahdolliset riskit kannattaa ottaa, koska lopputuloksena on todennäköisesti elämänlaatua merkittävästi parantava toimenpide. Paitsi sitten tietty jos potkaisee tyhjää... !  No eihän tuo nyt naurun aihe ole, mutta en voinut vastustaa kiusausta.  : ) 

Miehet on sitten kummallisia.  Mieheni on ollut alusta asti hyvin nihkeä keskustelemaan asiasta kanssani.  "Olet ihan ok noinkin, ei sun tarvii, sillä rahalla sais autonkin..  " Hän on aivan oikeassa.  Mutta toisaalta niin jäätävän väärässä.  Kyllä, olen ihan hyvä näinkin.  Mutta voisin olla parempi.  Enkä sitä paitsi ole mieheni mielipidettä asiassa paljoakaan kysellyt, koska kyseessä on oma vartaloni, jonka kohtalosta minä loppukädessä päätän. Ja kaikessa innottomuudessaan hän kyllä rakastaa rintojen katselemista. Mikä kumma siinä on, ettei sitten omalla vaimolla vois olla kans kauniit rinnat.  Onkohan kyseessä joku yritys olla innostumatta asiasta liikaa, koska hän pelkää minun pahoittavan mieleni.. Näin olen asian tulkinnut , bless his heart.  Mutta ei minua hänen innostuksensa loukkaisi, päin vastoin.  Nyt on tällä hetkellä kuitenkin vähän sellainen olo, että olen asian kanssa yksin.  Toisaalta, oma on päätökseni, joten liemeni olen itse keittänyt.  Nyt on sitten aika uida siinä

Otin kuvia luomurinnoistani tänään.  Laitan kuvan sitten tänne jossain vaiheessa.  Voin kertoa, että kuva oli karua katsottavaa!  Olen aina ollut sitä mieltä, että luomurintani ovat sinänsä kauniit, nätin muotoiset, säälittävän pienet vaan.  Väärässä olin... ensin luulin että ensimmäinen kuva oli otettu jostain hassusta kulmasta, mutta ei.  Rintani ovat todentotta aivan eri paria!  Toinen osoittaa eri suuntaan, kuin toinen.  En voi käsittää etten ole koskaan asiaa huomannut!  Mutta valokuvat eivät valehtele, totta se on.  Ja kun sitten katsoin peiliin uudella silmällä, niin näkyyhän se siinäkin... Tästä vähän huolestuin siksi, koska leikkauksen lopputuloksen kannalta lienee parasta, jos rinnat ovat lähtökohtaisesti samanmalliset.  Lähinnä mietityttää vain se, että koska ero on tällä hetkellä paljaalla silmällä katsottuna lähes olematon, se ei haittaa.  Ettei vaan käy sitten niin, että implantit korostavat eriparisia tissejäni ja lopputuloksena on vinksinvonksinvoivoi.  No, tähän kysymykseen lääkäri pystynee vastaamaan ja asian huomioimaan leikkauksessa, joten en ole vielä oikeasti huolissani.   
Odottavan aika on pitkä, en millään malttais odottaa konsultaatioaikaa... : ) 

VÄHÄN TAUSTOJA  

Muistan joskus ala-asteen viimeisillä metreillä kun katsottiin kaverin kanssa jotain nuorisoelokuvaa.  Muistan kun arvioimme naisnäyttelijän rintavarustusta, joka oli täyteläinen ja todella kaunis.  Tuollaiset rinnat minäkin haluan, tuollaiset niiden kuuluu olla!  Noh, kaikkihan tietävät ettei elämässä aina käy niinkuin elokuvissa...Sellaisia ei luoja minulle todellakaan suonut, vaan kehitys päättyi kokoon A75.  

Enemmän tai vähemmän vuosien mittaan olen kärsinyt pienistä rinnoistani, jotka eivät mielestäni sovi lainkaan vartaloni mittasuhteisiin.  Vaikka olen aina ollut hoikka, vartaloni ei ole kovinkaan sopusuhtainen.  Lantioni on leveä ja vyötärö kapea, mutta selkäni on pitkä ja hartiat leveät.   Vuosia yritin kompensoida tilannetta mitä erilaisimmilla keinoilla, jotka ovat varmasti monelle muullekin naiselle tuttuja:  geelilisäkkeitä rintsikoissa ja elämää suurempia push upeja.  Jatkuvasti haaveilin isommista rinnoista ja halusin enemmän kuin mitään muuta mennä kirurgin veitsen alle.   Haave oli olemassa, mutta nettitutkimusta pidemmälle asiaa en kuitenkaan koskaan vienyt. 

Sitten jossain vaiheessa yli kolmekymppisenä kyllästyin.  Tajusin, että ”lisäkkeet” ei kerta kaikkiaan toimi.  Miksi pettää itseään, kun tissit piti kuitenkin riisua joka päivä pois.  Parempi olla kokonaan ilman, siis kokonaan ilman rintsikoitakin.  Enhän minä niitä mihinkään tällä hetkellä edes tarvitse (no okei, jumpassa..)  Joskus häveliäisyyssyitä niitä on pakko ollut käyttää, mutta muuten olen pääasiassa ilman.   Ja vähän aikaa tämä keino toimi tosi hyvin!  Ilman rintsikoita koin olevani jonkin aikaa naisellisempi ja kauniimpi.  Pikkuhiljaa sama toive täyteläisistä rinnoista kuitenkin taas nosti päätään ja tässä sitä ollaan, 34-vuotiaana.  Lapsia minulla ei ole, eikä tule, joten mitään estettä asialle ei ole.  Rahatkin saan kyllä kasaan.  Mieheni is on board.  Joten miksipä ei!?  Nyt koen olevani valmis.  

Tähän blogiin tulen kirjoittelemaan tuntemuksistani liittyen rintojeni suurennusleikkaukseen sekä ihan käytännön juttuja.  Myös kuvia tietysti ennen ja jälkeen -tyyliin.