Noni, nyt on sitten tasan kaksi viikkoa leikkauksesta ja rinnat näyttävät upeilta. Turvotus ja "kiilto" on vähentynyt jo huomattavasti ja alan tottumaan siihen, että rintakehällä on jotain "ylimääräistä" aikaisempaan verrattuna.
Kipulääkkeiden käytön lopetin kolmannen päivän jälkeen, ei ollut enää tarvetta. Ja toi kipuasia on muutenkin aika mielenkiintoinen. Odotin jotain aivan muuta mitä se sitten olikaan. Nimittäin kipu tuntui lähinnä.. hmm.. no ehkä siltä kuin olis tehnyt salilla rintalihaksia kuus tuntia putkeen ja olis tullut joku revähdys siihen päälle. Eli sinänsä ei voida edes puhua varsinaisesti leikkauskivusta tai haavakivusta. Jännä juttu, mutta kivun pelko etukäteen on ainakin mun kokemuksen mukaan turhaa! Sitten oli kaikkia ihme tuntemuksia, kuten se tissien rutina jota oli pari ekaa päivää. Ja pieniä vihlasuja tietyissä asennoissa ja semmoista tunnetta, kun joku jo kiinnittynyt lihas liikkuis ja lähtis irtoamaan jne. Mutta lähinnä sellaista epämukavuutta, ei niinkään kipua. Tosi varovasti olen kyllä ollut, joten sekin on varmaan vaikuttanut asiaan.
Mutta se tuli täytenä shokkina, miten nopeasti oli ihan täydessä toimintakunnossa. Nimittäin menin ystäväni luokse yöksi leikkauksen jälkeen. Seuraavana päivänä ajoin itse Helsingistä Turkuun klo 9.00 aamulla! Sitten vähän siinä imuroinkin kotona. Ylhäällä ja pystyssä olo tuntui paljon helpommalta kuin makuulla. Toi onkin varmaan monelle se vaikea paikka, että muistaa vaan pysyä kuitenkin suht rauhallisena. Kipuja kun ei ole, niin helposti sitä alkaa touhuamaan vähän liikaa kuten toi imurointi jota pitäis kuitenkin välttää ettei kerry lymfoja.
Selällään nukkuminen on ollut aika tuskallista. Nyt saan jo tuntemuksien mukaan nukkua kylkiasennossa, mutta oon huomannut että tissit eivät siitä oikein vielä tykkää. Jatkan siis selällään ja puolikyljellään vielä toistaiseksi. Yöllä jouduin vaihtamaan tukiliivit toisiin kun painoivat niin pirusti leikkaushaavakohtaan. Suosittelen todella lämpimästi sellaisia liivejä, joissa on pehmoinen ja erittäin joustava se alaosa. Mulla on parit tällä hetkellä joissa se osa on liian tukeva ja se tuntuu tosi epämukavalta ja aiheuttaa kipua.
Pahoittelen nyt kuvien puuttumista mutta kun niiden lataaminen puhelimesta tähän koneelle on työn ja tuskan takana ja puhelimen kuvan laatu on todella surkea. Mutta näyttävät tällä hetkellä aika paljon samoilta mitä ensimmäisessä kuvassa, ainoastaan se pinkeys on hävinnyt. Lupaan ja vannon, että laitan lisää kuvia myöhemmin!
lauantai 18. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
LEIKKAUSPÄIVÄ
No niin, nyt alan taas kokea olevani oma itseni, joten kirjoittelen leikkauspäivästä, joka oli siis 4.1.
Menin Helsinkiin hotelliin yöksi jo 3.1 ja yö oli melkoisen vaikea... en saanut juurikaan nukuttua. Klinikalle piti saapua klo 8.15 ja olin ystäväni kanssa siellä jo ennen kasia. Käytiin siinä lähikaupassa ennen ostamassa namia ja mandariinia ja sen sellaista toiveikkaana, että jospa sitä sitten kuitenkin olis nälkä leikkauksen jälkeen!
Kasilta sitten kolkuttelin sinne ovelle ja oven avasi heti ystävällinen hoitaja, joka ohjasi mut sisälle. Kengät jätettiin eteiseen ja mut ohjattiin "omaan sänkyyn" missä vaihdoin vaatteet sairaalan kaapuun jne. Hoitaja kysyi että jännittääkö johon vastasi että ei niinkään nyt, mutta saatan mennä leikkauspöydällä paniikkiin... No parin sekunnin päästä edessäni oli lääkkeitä, mm. panadolia ja diapamia. Hoitaja sanoi, että jos diapam ei ole riittävä annos, saat lisää. Lääkäri tulisi hetken kuluttua tekemään suunnitelmaa... No minähän loikoilin siinä sängyllä ja ei aikaakaan kun diapam alkoi vaikutella..! Ei ollut huolen häivääkään siinä vaiheessa!
Hetken kuluttua lääkäri tuli ja pyysi minua siirtymään vastaanottohuoneeseen. Sitten piirreltiin tussilla viivoja ihoon ja hän kyseli viimehetken toiveita leikkauksen suhteen ja otti mittoja. Siinä mittailun jälkeen lääkäri totesi, että tarkemman mittailun perustella hän ei missään tapauksessa laittaisi 360 cc implanttia, joten 320 sovittiin kooksi. Sen jälkeen sain mennä takaisin petiin ja lääkäri totesi, että aloitetaan kun anestesialääkäri saapuu paikalle... huih.! Siinä vaiheessa jännitti! Ja siinä ei todellakaan kauan mennyt kun ystävällinen hoitaja tuli sanomaan, että noniin sitten oltaisiin valmiina, ole hyvä ja tule tänne päin...!
Hyppäsin siihen sängylle ja anestesialääkäri esitteli itsensä. Se on muuten kumma juttu, että siinä kaikessa tohinassa huomasin todellakin, että anestesialääkäri oli aivan JÄÄTÄVÄN hothothot!!!!! No se siitä, kävin pedille makaamaan paniikissa ja anestesialääkäri haastatteli minua. Sitten piti laittaa kanyyli... oih, se tuntui ihan tosi ikävältä, erityisesti koska lääkäri ei saanut sitä menemään suunnitelmien mukaan. Kahteen paikkaan yritti kämmenselkään, jonka jälkeen laitettiin kyynärtaipeeseen. Lääkärille sanoinkin, että aika fakiiri olet jos sen saat paikalleen, on sen verran pienet suonet... Oltiin siinä sovittu, että antavat norsun annoksen tainnutusainetta kun kanyyli on sisällä, ettei paniikki iske.
Ja näinhän todellakin kävi... Muistan viimeisenä asiana ennen leikkauksesta heräämistäni todenneeni, että vittu teillä on niin vitun hyvät lääkkeet...!!!! : )
Sitten heräsinkin jo omasta sängystäni kun anestesialääkäri (joka oli edelleeen hot) haastatteli minua. Kysyin, saanko soittaa puhelun. Lääkäri sanoi että anna mennä, ei täällä mitään puhelinkieltoa ole..mutta et välttämättä muista siitä mitään.. Sitten selitin jotain yhdestä puhelusta jonka saan soittaa... kuvittelin varmaan olevani jossain amerikkalaisessa vankilassa!!! Mutta muistan kyllä puhelun, oli merkittävä puhelu : ). Sen jälkeen leikkaava kirurgi tuli juttelemaan kanssani ja kehotti minua nukkumaan tunnin verran. Siinä vaiheessa oli jo tosi hyvä olo, ei mitään pahoinvointia tai muutenkaan omistuista tokkuraisuutta.
Nukuskelin siinä ja heräsin tunnin päästä. Sen jälkeen hoitaja tuli auttamaan minulle tukiliivit päälle ja olin tosi pirteä ja hyvävointinen. Sain luvan syödä "eväitäni" joita olin tuonut, tosin sanottiin että ota rauhallisesti ettei tule paha olo. En kuitenkaan voinut itselleni mitään, ahmin karkkia ja pähkinöitä kuin viimeistä päivää, pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan! Ihan hirveä makeanhimo oli, mistä lienee johtuneen.
Leikkaavan lääkärin kanssa juteltiin siinä, olin jo valmis lähtemään kotiin klo 11.00!! Hänen käskystään saattaja sai kuitenkin tulla vasta klo 15. Siinä sitten ihmettelin elämää ja varmasti lääkkeillä oli osuutta asiaan, mutta mulla oli oikeasti tosi rattoisaa siellä! Katsoin telkusta eläinohjelmia ja söin karkkia! Hoitajat olivat koko ajan siinä ja kyselivät tarvitsenko jotain. Välillä torkuin ja peti oli mukava.
Saattajani Laura (I will love you forevere) tuli hakemaan minua kolmelta ja sitä ennen hoitaja antoi minulle vielä suun kautta kipulääkkeitä. Lääkäri oli sitä ennen antanut minulle reseptit kipulääkkeisiin (burana ja panacod) sekä antibiootteihin. Siinä sitten otettiin kanyyli pois kädestä ja Laura ja hoitaja auttoivat minua pukeutumaan. En kyllä tuntenut kipua, eli itsekin olisin pukeutumisesta selviytynyt, mutta kivalta se huolenpito tuntui kuitenkin! Sitten vaan ulkovaatteet päälle ja heipat... huh, tuntui jotenkin vähän liiankin helpolta koko juttu!!!!
Niin ja leikkaava lääkäri kertoi minulle laittaneensa minulle kuitenkin 280 cc implantit, jotka näyttivät parhaalta minulle. Herätessäni nukutuksesta ajattelin heti, että what, eikö mulle ole tehty mitään... täältä omasta näkökulmasta näyttivät, ja näyttävät edelleen hyvin pieniltä. Mutta kun katsoo ilman tukiliivejä peilistä... wawawawoomb! Riittävän isolta näyttävät, mutta todella luonnoliselta ja mielettömän kauniilta!
Menin Helsinkiin hotelliin yöksi jo 3.1 ja yö oli melkoisen vaikea... en saanut juurikaan nukuttua. Klinikalle piti saapua klo 8.15 ja olin ystäväni kanssa siellä jo ennen kasia. Käytiin siinä lähikaupassa ennen ostamassa namia ja mandariinia ja sen sellaista toiveikkaana, että jospa sitä sitten kuitenkin olis nälkä leikkauksen jälkeen!
Kasilta sitten kolkuttelin sinne ovelle ja oven avasi heti ystävällinen hoitaja, joka ohjasi mut sisälle. Kengät jätettiin eteiseen ja mut ohjattiin "omaan sänkyyn" missä vaihdoin vaatteet sairaalan kaapuun jne. Hoitaja kysyi että jännittääkö johon vastasi että ei niinkään nyt, mutta saatan mennä leikkauspöydällä paniikkiin... No parin sekunnin päästä edessäni oli lääkkeitä, mm. panadolia ja diapamia. Hoitaja sanoi, että jos diapam ei ole riittävä annos, saat lisää. Lääkäri tulisi hetken kuluttua tekemään suunnitelmaa... No minähän loikoilin siinä sängyllä ja ei aikaakaan kun diapam alkoi vaikutella..! Ei ollut huolen häivääkään siinä vaiheessa!
Hetken kuluttua lääkäri tuli ja pyysi minua siirtymään vastaanottohuoneeseen. Sitten piirreltiin tussilla viivoja ihoon ja hän kyseli viimehetken toiveita leikkauksen suhteen ja otti mittoja. Siinä mittailun jälkeen lääkäri totesi, että tarkemman mittailun perustella hän ei missään tapauksessa laittaisi 360 cc implanttia, joten 320 sovittiin kooksi. Sen jälkeen sain mennä takaisin petiin ja lääkäri totesi, että aloitetaan kun anestesialääkäri saapuu paikalle... huih.! Siinä vaiheessa jännitti! Ja siinä ei todellakaan kauan mennyt kun ystävällinen hoitaja tuli sanomaan, että noniin sitten oltaisiin valmiina, ole hyvä ja tule tänne päin...!
Hyppäsin siihen sängylle ja anestesialääkäri esitteli itsensä. Se on muuten kumma juttu, että siinä kaikessa tohinassa huomasin todellakin, että anestesialääkäri oli aivan JÄÄTÄVÄN hothothot!!!!! No se siitä, kävin pedille makaamaan paniikissa ja anestesialääkäri haastatteli minua. Sitten piti laittaa kanyyli... oih, se tuntui ihan tosi ikävältä, erityisesti koska lääkäri ei saanut sitä menemään suunnitelmien mukaan. Kahteen paikkaan yritti kämmenselkään, jonka jälkeen laitettiin kyynärtaipeeseen. Lääkärille sanoinkin, että aika fakiiri olet jos sen saat paikalleen, on sen verran pienet suonet... Oltiin siinä sovittu, että antavat norsun annoksen tainnutusainetta kun kanyyli on sisällä, ettei paniikki iske.
Ja näinhän todellakin kävi... Muistan viimeisenä asiana ennen leikkauksesta heräämistäni todenneeni, että vittu teillä on niin vitun hyvät lääkkeet...!!!! : )
Sitten heräsinkin jo omasta sängystäni kun anestesialääkäri (joka oli edelleeen hot) haastatteli minua. Kysyin, saanko soittaa puhelun. Lääkäri sanoi että anna mennä, ei täällä mitään puhelinkieltoa ole..mutta et välttämättä muista siitä mitään.. Sitten selitin jotain yhdestä puhelusta jonka saan soittaa... kuvittelin varmaan olevani jossain amerikkalaisessa vankilassa!!! Mutta muistan kyllä puhelun, oli merkittävä puhelu : ). Sen jälkeen leikkaava kirurgi tuli juttelemaan kanssani ja kehotti minua nukkumaan tunnin verran. Siinä vaiheessa oli jo tosi hyvä olo, ei mitään pahoinvointia tai muutenkaan omistuista tokkuraisuutta.
Nukuskelin siinä ja heräsin tunnin päästä. Sen jälkeen hoitaja tuli auttamaan minulle tukiliivit päälle ja olin tosi pirteä ja hyvävointinen. Sain luvan syödä "eväitäni" joita olin tuonut, tosin sanottiin että ota rauhallisesti ettei tule paha olo. En kuitenkaan voinut itselleni mitään, ahmin karkkia ja pähkinöitä kuin viimeistä päivää, pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan! Ihan hirveä makeanhimo oli, mistä lienee johtuneen.
Leikkaavan lääkärin kanssa juteltiin siinä, olin jo valmis lähtemään kotiin klo 11.00!! Hänen käskystään saattaja sai kuitenkin tulla vasta klo 15. Siinä sitten ihmettelin elämää ja varmasti lääkkeillä oli osuutta asiaan, mutta mulla oli oikeasti tosi rattoisaa siellä! Katsoin telkusta eläinohjelmia ja söin karkkia! Hoitajat olivat koko ajan siinä ja kyselivät tarvitsenko jotain. Välillä torkuin ja peti oli mukava.
Saattajani Laura (I will love you forevere) tuli hakemaan minua kolmelta ja sitä ennen hoitaja antoi minulle vielä suun kautta kipulääkkeitä. Lääkäri oli sitä ennen antanut minulle reseptit kipulääkkeisiin (burana ja panacod) sekä antibiootteihin. Siinä sitten otettiin kanyyli pois kädestä ja Laura ja hoitaja auttoivat minua pukeutumaan. En kyllä tuntenut kipua, eli itsekin olisin pukeutumisesta selviytynyt, mutta kivalta se huolenpito tuntui kuitenkin! Sitten vaan ulkovaatteet päälle ja heipat... huh, tuntui jotenkin vähän liiankin helpolta koko juttu!!!!
Niin ja leikkaava lääkäri kertoi minulle laittaneensa minulle kuitenkin 280 cc implantit, jotka näyttivät parhaalta minulle. Herätessäni nukutuksesta ajattelin heti, että what, eikö mulle ole tehty mitään... täältä omasta näkökulmasta näyttivät, ja näyttävät edelleen hyvin pieniltä. Mutta kun katsoo ilman tukiliivejä peilistä... wawawawoomb! Riittävän isolta näyttävät, mutta todella luonnoliselta ja mielettömän kauniilta!
tiistai 7. tammikuuta 2014
.jpg)
Kaikki näyttää hyvältä...
Noniin, lupasin kuvia, mutta valitettavasti en saa niitä jostain syystä siirrettyä koneelle, enkä myöskään puhelimelta suoraan tänne... Jatkan harjoituksia ja heti kun ratkaisen ongelman niin kuvia tulossa. Boobsit näyttää hyvältä eikä kipuja ole enää juurikaan. Nukkuminenkin sujuu jo ihan kohtalaisesti, vaikka olen tottunut nukkumaan kylkiasennossa, nyt täytyy yrittää sinnitellä selällään.. Ensimmäisenä päivänä kokonaan selinmakuulla oleminen oli tuskaa, puoli-istuvassa asennossa sujui paremmin. Nyt pystyy jo olemaan makuullakin. Tavalliset arkiaskareet sujuvat. Mä olen jotenkin aivan ulalla tästä kaikesta, nää on niin upeet että ihan itkettää, toisaalta en voi uskoa että ne ovat minun, minun omani..!!
Edellispäivänä sain poistaa leikkaussiteet ensimmäisen kerran. Pelkäsin pahinta, mitä jos lopputulos näyttää kauhealta... Turha pelko! Alaosan kun sain siteestä pois niin näki jo heti, että upeat ovat! Loputkin kun lähti niin melkein itku tuli, niin kauniit ovat. Mitä nyt mustat merkkaustussijäljet vähän haittasivat lopputuloksen ihailua..! Laitan myöhemmin kertomuksen leikkauspäivästä vaihe vaiheelta. Olen jotenkin tällä hetkellä todella levoton, on vaikea keskittyä. Lieneekö syynä panacod vai mikä, mutta levoton olen. : )
Edellispäivänä sain poistaa leikkaussiteet ensimmäisen kerran. Pelkäsin pahinta, mitä jos lopputulos näyttää kauhealta... Turha pelko! Alaosan kun sain siteestä pois niin näki jo heti, että upeat ovat! Loputkin kun lähti niin melkein itku tuli, niin kauniit ovat. Mitä nyt mustat merkkaustussijäljet vähän haittasivat lopputuloksen ihailua..! Laitan myöhemmin kertomuksen leikkauspäivästä vaihe vaiheelta. Olen jotenkin tällä hetkellä todella levoton, on vaikea keskittyä. Lieneekö syynä panacod vai mikä, mutta levoton olen. : )
lauantai 4. tammikuuta 2014
pamela anderson täällä hei..
Auauauau... No niin nyt ensimmäinen yö tutustuttu uusien boobsien kanssa ja jostain syystä he käyttäytyvät hyvin vihamielisesti minua kohtaan...iltaa kohden kivut alkoi lisääntyä ja yöllä en oikein nukkunut kun olo oli sen verran tukala. Eilinen oli siis ihan huijausta kun tuntui että voisin suunnilleen juosta maratonin suoraan sairaalasta. Kipulääkkeeksi sain buranaa ja panacodia ja niitä olenkin nyt ottanut suurimman sallitun määrän. Mutta huonomminkin vois toki olla, eikä tämä olo kuitenkaan ole sietämätön, ainoastaan tukala ja hyvinkin epämukava. Mutta, tänään näen NE sitten ekaa kertaa kun sidokset saa poistaa! Laitan sit tietty kuvia! : ) Turvotusta ei leikkauksen jälkeen ollut juurikaan, nyt näytän joltain ihme Lollokuningattarelta.. Ja lääkärin mukaan turvotus on vasta huomenna pahimmillaan, hih!
ohi on!
Kaikki meni tosi hyvin, hengissä ollaan! Kävin jopa äsken kaupassa hakemassa monta säkkiä karkkia kaupasta apteekkireissun yhteydessä, kauhea makeannälkä! Postaan myöhemmin lisää mutta nyt mahtava fiilis eikä kipuja yhtään, ainoastaan jäätävä painontunne rinnassa. Kooksi lääkäri valitsi sit kuiteskin 280 cc. : )
perjantai 3. tammikuuta 2014
vuorokauden päästä kaikki on jo ohi...
Noni, nyt sitten viimeisiä viedään... vielä tänään pitäis ajella Helsinkiin ja yöpyä hotlassa jotta aamulla on sitten pirteänä klinikalla klo 8.15!! Varmaan ei ole kyllä pirteydestä tietoakaan, tuskin nukun yhtään. Pelottaa ja jännittää mutta ihme kyllä, olen ihmeen rauhallinen. Lieneekö sitten että sain tänään ystävällisiä sanoja ja kannustusta niin paljon, että kannattelevat edelleen... : ) Käsittämätöntä kyllä, että kaikki on ohi ihan muutaman hassun tunnin päästä...!! Huijui, postaan sit taasen kunhan vaan hengissä selvitään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)