keskiviikko 6. marraskuuta 2013
JÄÄHYVÄISIÄ
Kaikissa asioissa tuntuu aina olevan kääntöpuolensa. Minä saan uudet ihanat rinnat, mutta joudun vastineeksi myös luopumaan tietyistä asioista.
Rakastan vaatteita. Todella. Kaappini on niitä täynnä enkä koskaan saa tarpeekseni. Lähinnä tykkään käyttää mekkoja. Minulla on ainakin sata erilaista toinen toistaan kauniimpaa mekkoa. JOISTA JOUDUN LUOPUMAAN leikkauksen jälkeen! Of course, koska ne eivät yksinkertaisesti silloin enää mahdu päälle. Nyyh. Teen surutyötä jo nyt ja suunnittelen mitä erilaisempia kissanristiäisiä joulunalusajalle, joissa voin ihania vaatteitani käyttää. Onneksi on pikkujouluaika. Kengän koko sentään onneksi pysyy muuttumattomana. Ellei sitten valtavat rintani saa aikaan sen, että jalkanikin alkavat rintojen painosta levitä! : ) Toisaalta muuttunut kokoni antaa loistavan tilaisuuden shoppailla ja hyvällä syyllä uusia vaatevarastoni. Eli jokaisella pilvellä on aina hopeareunus.. !
Toinen juttu. Eilen olin taas rehkimässä juoksun parissa. Mietin siinä lönkötellessäni, että juoksumatto on tässä maailmassa ainut paikka, missä en ole koskaan haaveillut isommista tisseistä. On se vaan ollut aika kivaa kun ei ole tarvinnut miettiä, tuliko ne tarpeeksi tukevat liivit jo pesusta. Toisaalta nykyään tehdään ilmeisesti tosi hyviä rintsikoita urheiluun isopovisillekin naisille, joten luulen selviäväni tästäkin ikävyydestä voittajana.
No vakavasti ottaen, onhan tuo leikkaus ja oman kehonsa muokkaaminen lisäämällä siihen jotain ylimääräistä tosi iso asia. Vaikka en ole koskaan rinnoistani nauttinutkaan, niin ne ovat kuitenkin osa minua ja osa sitä, minkälainen minä oikeasti olen. Joten luulisin, että omat luomurintanikin vaativat jonkinlaisen surutyön osakseen. Luovun aikaisemmasta minästäni siltä osin ja siirryn uudenlaiseksi. Minun täytyy jatkossa omaksua ihan uudenlainen minä- ja ruumiinkuva isopovisena naisena. Joo, ne on vaan rinnat, mutta minulle tämä merkitsee nii-in paljon enemmän.
Täytyy nyt katsoa, miten päivittelen tätä blogia ennen tuota konsultaatioaikaa. Jos mieleen tulee jotain jutskia, niin toki ne tänne tietenkin heti tulen tilittämään. Pari viikkoa enää, sitten koittaa 21.päivä!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Moi! Aloin lukee sun blogia nyt ainakin toista kertaa alusta asti. Mulle noi vaatteet on kans niin tärkeitä, et ikävä tulee jo, kun ajattelee, et sit jos/kun saan hankittua ne tissit.. Mut onneks mul on jotain toppeja ja mekkoja, jotka sopii myös rintavarustuksen omaaville, näyttää paremmalta jos niihin saa rinnatkin sisään, ja Itseasiassa ne odottaa käyttämättöminä sitä, että joskus saan rahat siihen leikkaukseen. Mä siis oon ostanu välillä kauniita vaatteita, joita pitäisin SITTEN kun mulla on silarit. Takaraivossa siis kaupassa jo unelmieni tulevaisuus :) ... Tajusin, ettei muut oo kirjottanu tosta surutyöstä vanhoihin rintoihin ollenkaan. Kuinkahan yleistä se on, siitä huolimatta, että esim inhoo ja häpee niitä? Kuten kirjotit, ne on kuitenkin osa meitä. Jos jonain päivänä saan unelmani toteutettua, uskon myös käyväni jonkinlaisen luopumis-/surutyöprosessin läpi. Oon vaan sellanen, suren jopa niitä menetyksiä, jotka ei oo merkinny mulle hyvää tai on joillekin ihan pikkujuttuja. Ymmärrän siis sua tossa ja tosiaan ihmettelen, miks en oo muualta lukenu samaa. Vai eikö ihmiset haluu kertoo siitä jostain syystä? Mun mielestä olis hyvä puhua myös tosta henkisestä puolesta, et miten voi samalla, kun iloitsee uusista, kauniista rinnoista, surra menetettyjä esim liian pieniä, roikkuvia ja tyhjiä patalappuja. Varsinkin jotkut herkät ja epävarmat naiset voi hämmentyä odottamattomista tunteistaan, jos ei oo osannu niihin varautua eikä oo kuullu kellään sellasia olevan.. Kiitos siis, että mainitsit myös ton suruprosessin :)
VastaaPoistaMoi! Tilanne vaatteiden osalta näyttää paremmalta kuin osasin odottaa. Suuri osa vanhoista vaatteista sopii edelleen, näyttävät vaan tuhat kertaa paremmilta! Vanhat rintsikat tietty heitin menemään (siis kaarituelliset). Yllätyksenä tuli kuitenkin se, että vanhat urheiluliivit mahtuu edelleen päälle ja ovat vieläpä ihan sairaan mukavat! Ne on sellaiset joissa ei ole hakasia eikä varsinaisesti mitään kuppikokoa vaan kokoa S! Hih, vähän tuli yllätyksenä (ja ehkä jopa pettymyksenäkin...) Joo, kyllä tämä prosessi on sen verran iso juttu että jokaisen siihen ryhtyvän on todellakin syytä pohtia sen seurauksia ihan joka näkökulmasta ja varautua mitä erilaisempiin tuntemuksiin ja juttuihin. Nimittäin toi kokoasia on vähän sellainen slippery sloap-juttu... Ihminen vaan on sellainen, että mikään ei riitä kun tosipaikka tulee eteen. Eli jos voitat lotossa, olet pettynyt siihen ettei päävoitto tullut edellisellä viikolla jolloin potissa oli pari milliä enemmän. Sama juttu tissien kanssa. Mä katson itseäni peilistä ja lopputulos on ihan oikeasti, TÄYDELLINEN. Lääkäri teki upeaa työtä ja valitsi loppupelissä täydellisen kokoisen implantin just mun näköiselle naiselle. Jos tissit olis isommat, näyttäisin hölmöltä. SILTI mä kuitenkin ajattelen että jospa nää kuitenkin onkin liian pienet.. höh, ihan hölmöä mä tiedän! : )
Poista