LUOMUKUVAT VERKKOON JA VÄHÄN NEUROOSEJA

Noniin, kuten eilen sanoin, niin otin tosiaan kuvia luomurinnoista jatkon vertailuja varten. 

Ylemmässä kuvassa näkyy selvästi toi eriparisuus.  Mutta siitä ei tänään enempää.

Tänään olen pohtinut sitä, että olenko kertonut leikkauksesta liian monelle.  Tulevasta leikkauksesta tietää tällä hetkellä viisi ihmistä (neljä parasta ystävääni sekä mies).  Toisaalta mietin, pitäisikö kertoa perheelle (siis vanhemmilleni jne).  On täysin päivänselvä asia, että äitini pitäisi minua seinähulluna eikä todennäköisesti puhuisi kanssani enää ikinä (kärjistys).  Isäni sen sijaan katselisi kattoon ja keskittyisi intensiivisesti tv:n katseluun.  Sitten ovat sisarukseni ja myös molemmat isovanhempani ovat elossa. Olemme melko tiivis perhe, joten ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö he jossain vaiheessa tulevaisuudessa tule joka tapauksessa huomaamaan, että rintavarustukseni on merkittävästi kasvanut.  Vaikka olemme tiivis perhe, niin asioista ei kuitenkaan todellakaan puhuta niiden oikeilla nimillä.  Siksi onkin ihan älyttömän kutkuttavaa, että kenellä on ensimmäisenä pokkaa kysyä asiasta.  Ja mieheni puolen suku on samanlainen, asiat on parempi jättää sanomatta.
Toisaalta en kyllä ihan saa kiinni, miksi tällaista edes mietin.  Eihän se asia kenellekään kuulu, kenelle en asiasta halua kertoa.  En halua joutua puolustelemaan valintaani kenellekään.  Ja tässä viittaan erityisesti äitiini.  Hih, tässä kohtaa pakko huomauttaa, että äitini tulee usein tällaisissa yhteyksissä esille..  Sitten kun homma olisi hoidettu, niin sitten sopii paheksua asiaa vaikka maailman tappiin.
Mitä tulee ystäviini, niin ystävyyteen kuuluu asioiden jakaminen ja tämä päätös on niin iso, että kyllähän siitä oli pakko kertoa.  Sitäpaitsi olen jauhanut asiasta niin monta vuotta, että päätökseni ei heille tullut yllätyksenä.  Ja ystäviltä saa kuitenkin varauksetonta tukea, mitä tarvitaan rutkasti.  Ja miehelle nyt oli vähän pakko kertoa, kun aikoo tuhlata yhdellä istumalla melkein kuusi tonttua käteistä..! Sitä paitsi vähän saattaisi aiheuttaa kyselyitä, miksi hävisin Helsinkiin päiväksi ja tulen takaisin kuin juna olisi ajanut yli tissit tuhat kertaa isompana kuin aikaisemmin.. : ) 

Lisäksi mielessä on ollut nukutukseen liittyvät seikat.  Minulta on muutama vuosi sitten leikattu sappikivet, enkä todellakaan herännyt nukutuksesta ihan kivuttomasti.  Yrjöilin joka paikkaan melko kauan, enkä ollut muutenkaan ihan kartalla.  Itse en ko. tapauksesta muista yhtään mitään, mutta hoitajat vaan kertoivat jälkikäteen.  Lisäksi olin iltaan tai oikeastaan seuraavaan aamuun saakka täysin kipupumpun varassa ja hoitajan armoilla, koska en omilla tolpillani pysynyt.  Rintaleikkaukseni toteutetaan päiväkirurgisesti, eli tarkoitus olisi kotiutua samana iltana.  Jos vaan miettii tuota edellistä tapausta, niin eipä ole todennäköistä, että lähden laulellen kotiin nopeasti nautiskelemaan uusista rinnoistani.   Myös sappileikkauksen jälkeen piti päästä kotiin samana päivänä, mutta kaksi yötä jouduin sairaalan petissä makaamaan.
Eihän rintalääkäri toki minua sieltä kotiin päästä, jos olen ihan kuutamolla, mutta pelottaa vaan siitä seuraavat lisäkustannukset.  Olisiko jollakin jotain tietoa, voiko pahoinvointiin jotenkin vaikuttaa ennalta..?

Noniin, tällaista tänään, seuraavaan kertaan siis! : )